Kuka keksi kirjaston? Miten kirjasto syntyi? Onko kirjojen lainaaminen joskus maksanut?

Kysytty
12.10.2017

Kuka keksi kirjaston? Miten kirjasto syntyi? Onko kirjojen lainaaminen joskus maksanut?

Vastaus

Vastattu
13.10.2017
Päivitetty
13.10.2017

Kirjastolla ei ole yhtä tunnettua keksijää. Itse asiassa kirjasto on hyvin vanha keksintö. Varhaisimmat kirjastot perustettiin noin viisituhatta vuotta sitten muinaiseen Mesopotamiaan. ”Kirjat” olivat siellä savitauluja, joihin oli kirjattu tietoja tehdyistä kaupoista ja hallinnollisista asioista kuten veroista ja armeijoista. Vasta myöhemmin alettiin kirjoittaa ylös myyttejä, historiaa, filosofiaa, maantiedettä ja lääketiedettä. Näistä löytyy laajemmin tietoa Stuart A. P. Murrayn teoksesta The library : an illustrated history (American Library Association, 2009), jota on käytetty ihan yliopisto-opinnoissakin oppikirjana.

Kirjojen lainaaminen on ollut ennen varsin rajoitettua, sillä esimerkiksi varhaisista yliopistokirjastoista ei ole voinut lainata kuka tahansa. Menneinä aikoina vain pieni osa ihmisistä oli lukutaitoisiakaan, joten edes teoreettisesti kirjojen lainaaminen luettavaksi oli mahdollista vain rajalliselle ihmisryhmälle. Teoksessa Suomen yleisten kirjastojen historia (BTJ, 2009) kerrotaan, että Suomessa nykyisten ilmaisten kirjastojen juuret olivat maksullisissa kirjastoissa, jotka olivat ihan liikeyrityksiä. Yhtenä suurimmista mainitaan turkulaisen J. W. Lilljan maksullinen lainakirjasto. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelisin edellä mainittua teosta.

Mikäli haluat tietää lisää kirjastojen historiasta, aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta. Esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjaston historiasta kertovat Sven Hirnin teos Kansankirjastosta kaupunginkirjastoksi : Helsingin kaupunginkirjasto 1860-1940 (Helsingin kaupunginkirjasto, 1998) ja Mikko Laakson teos Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi : Helsingin kaupunginkirjasto 1940-2005 (Helsingin kaupunki, kaupunginkirjasto, 2010).

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.